Wednesday, April 30, 2008

HALTIK aikoo laskea tiimiesimiesten palkkoja?

== Tähän tiedotteeseen liitty uusi kirjaus 03.06.2008 ==


Seuraava teksti on vapaa julkaistavaksi.
Tekstiä lähetetty 30.4.2008 valtakunnan eri lehtiin.
(Jakelulista Tikkaselta, joitakin tärkeitäkin lehtiä ja tahoja saattoi unohtua!)


HALTIK aikoo laskea tiimiesimiesten palkkoja?

HALTIK-alueilla on julistettu viraston sisäisellä haulla tiimiesimiesten paikkoja avoimiksi, aikaisemmin virkojaan hoitaneiden palkkatasoa on pudotettu haussa aikaisempaa pienemmäksi. Entinen virkaa hoitanut saa toki hakea omaa virkaansa, mutta niin saavat kaikki muutkin HALTIKlaiset. Tulossa lienee siis arpajaiset.

Herää kysymys, että mikä työnantaja se on joka ei pidä työntekijöistään huolta vaan julistaa laskevansa heidän palkkojaan, tällä kertaa tosin vain neljän tiimiesimiehen kohdalla. Hommassa on vahvaa kyykyttämisenkin makua.

HALTIKin ja valtion uutta henkilöstöpolitiikkaako?

Suomen Erityisteknisten liitto SETELI ry on huolissaan uudesta henkilöstöpolitiikasta ja toivoo että repiviltä selkkauksilta kuitenkin säästyttäisiin.


Taustaksi:
HALTIK eli Sisäasianhallinnon tietotekniikkakeskus perustettiin 1.3.2008 jatkamaan entisen Poliisin Tietohallintokeskuksen (PTHK) työtä. Samalla HALTIKiin lisättiin tehtäviä mm. Rajavartiolaitokselta ja Hätäkeskuslaitokselta. Henkilökuntaa HALTIK-virastolla on noin 300. HALTIK palvelee koko valtakunnan alueella. Pääpaikkana säilyi Rovaniemi.

Suomen Erityisteknisten liitto SETELI ry on pieni, noin 500 jäsenen ammattiliitto. Setelin suurin jäsenjärjestö on Suomen Tietoliikennetekniset ry (ST ry), joka on perustettu 1920. ST ry (ja siis Seteli ry) on Haltikin suurimpia ay-järjestöjä. Seteli on STTK ryn jäsen ja ST ry on Pardialainen järjestö valtion virkamiestensä osalta.


Turussa 30. huhtikuuta 2008

Seteli ry puolesta

Juhani Tikkanen
puheenjohtaja

Vanha Hämeentie 79 B
20540 Turku

040 8336672


Seteli ry on avannut huhtikuussa blogin: http://seteli.blogspot.com, siellä on myös keskustelua HALTIKin katkenneista sopimusneuvotteluista ym.

Seteli ryn kotisivut: http://www.seteli.fi
Sähköposti: seteliry@seteli.fi
(Blogikeskustelua voi lähettää myös seteliry@wippies.com osoitteeseen.)

2 comments:

Anonymous said...

Vahvistamaton lipsahdus antaisi ymmärtää että (tällä kertaa vielä ainakin?) Haltik olisi luopunut palkanpudotuksista.

Tiukasti toteutettu hyökkäyksenomainen yritys kuitenkin antanee viitteitä minkälaista henkilöstö- ja palkkapolitiikka Haltikilta lienee odotettavissa.

j. t.

Anonymous said...

mita olin etsimassa, kiitos