Friday, September 21, 2012

Valtion it, (mutta ei kuntien?)

Suurimmat säästöthän tulisivat kuntien IT - puolelta?

Tämä uutinen on leikattu MTV 3 - sivuilta 21.9.2012:


Valtiolle oma it-yhtiö

Valtio on perustamassa eri toimialojen it-palvelut kokoavan osakeyhtiön.

Tietoviikko-lehden mukaan uusi yhtiö ei tavoittelisi voittoa, ja sen menot katettaisiin laskuttamalla valtion organisaatioita käytetyistä palveluista.

Uuden yhtiön perustaminen on lehden mukana tulossa lähiaikoina talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyyn.

Yhtiön palvelukseen siirtyisi valtionhallinnon virastoista ja nykyisistä palvelukeskuksista arviolta 800-1000 työntekijää, laitteet sekä tietoliikenneyhteydet.

Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta pitää Tietoviikon mukaan huolestuttavana, että yritykset käyttävät valtionhallinnossa yhtiöittämisen myötä välillisesti veronmaksajien rahoja hankintoihin, joiden toteutus ei ole kaikilta osin julkista.

(MTV3 - STT)


ST ryn ja Seteli ryn kanta olisi että osakeyhtiön sijasta tehtäisiin valtion virasto.

Asiasta lisää kun saamme tarkempaa tietoa.

Epäilemme myös osakeyhtiötä vain välivaiheeksi. Kun osakeyhtiöstä maan tavan mukaan tullaan karsimaan "joutavat rönsyt" ja saatu sille (ilman vastiketta?) siirretty kiinteä omaisuus tuottamaan niin valtio pohjattomassa rahan tarpeessaan voisi myydä osakeyhtiönsä kansainvälisille pääomamarkkinoille. Näin esim. poliisin tietokannat olisivat ulkomaisten pääomien hanskoissa?? Ja viranomaisten tietoliikenneyhteydet.

Mikä hinku meillä on työntää kansalliset ydintoimenteemme ulos?

Kyseessä on mielestämme maan taloudelle pieni asia että mietimme koko valtion alan IT-stä enää saatavia säästöjä, etenkin jos niitä verrataan esimerkiksi kunta-alan terveydenhoidon mammuttirahoihin?

Nämä mietteet pohjaksi lopullista ratkaisua ja tuomiota odotellessa.




j.t.

Saturday, September 15, 2012

Julkisten rahojen pihistykset v*ittuilun puolelle?

Kyllähän rahaa tuntuu olevan! Eli turhat julkisen sektorin pikkupihistykset tämänkin kohelluksen rinnalla tuntuvat oikeastaan vain suoranaiselta v*ttuilulta?

Kts. alla oleva linkki!



http://www.tietokone.fi/uutiset/miljardiluokan_tietojarjestelmahanke_kuohuttaa_tunteita


"Julkishallinnon it-hankkeet eivät ole sujuneet Suomessa toiveiden mukaisesti.
Kilpailutuksista huolimatta tietojärjestelmähankkeet ovat epäonnistuneet
toistuvasti ja budjetin ylittyminen on muuttunut poikkeuksesta säännöksi.
Ihan kaikki ei kuitenkaan mene läpi: uusi terveydenhuollon jättiurakka on
saanut kansalaiset takajaloilleen."

(Lainaus Tietokone-lehdestä.)


Valtiolla on nyt loppuvaiheessa valtion omien ICT-hankkeiden uudelleen järjestely. Mitään valmista ei ole julkisuuteen asti päästetty, odottavat sopivaa puskaa jonka takaa jo ilmeisesti edellisen hallituksen aikana valmistellut temput tuodaan tiedoksi.

Huhutaan valtaosan toimintojen yhtiöittämisestä.

Aikanaan valtion omistama osakeyhtiöhän saadaan myydä jollekin halukkaalle ulkomaiselle pääomafirmalle.

Kuten meillä Suomessa paljolti on tapahtunut.

Näinköhän me olemme itsellemme valtiaamme äänestäneet, eli pulinat pois.

Katsotaan minkälaisin korulausein TORI-hanke ilmoille pöllähtää.

Setelin jäsenjärjestöjä koskettaa erityisesti Rovaniemelle vastaperustetun HALTIK-viraston kohtalo. Ennustajat arvelevat sen supistuvan ja näivettyvän ja olevan tynkänä sellaisenaan kaadettavissa vaikka takaisin Poliisihallituksen syliin?

Kuinkahan monta päällikkövirkaa poliisihallitus haluaa niskoilleen lisää ?-(

Huhut ja erilaiset pelot ja toiveet kasvavat koska mitään luotettavaa tietoa ei julkisuuteen ole annettu.

Tämä vajaan kahden miljardin terveydenhoidon älytön tuhlaus taustalla odottelemme mitä kaikkea keksivätkään jäsentemme työintoa kasvattamaan.



Turussa 15.9.2012

Juhani Tikkanen

juhani.tikkanen@gmail.com


Teksti on julkaistu myös ST.ry uusilla sivuilla, kts:

https://www.stry.fi/sivut/index.php/uutissyotteet/1-suomen-erityisteknisten-liitto-seteli-ryn-blogi

Tuesday, August 7, 2012

Oman auton käytöstä

Jos työnantaja on sopinut työntekijän kanssa että työntekijä käyttää omaa autoaan työnantajan hyväksi työ- ja virkamatkoillaan niin siitä on maksettu kilometrirahana vuosittain erikseen vahvistettu määrä. Vuonna 2012 korvaus oli 45 cnt kilometriltä. Korvattava summa pienenee kun kilometrejä kertyy yli 15.000.

Enemmänhän työnantaja saa siis toki maksaa mutta "ylimenevä" korvaus on veronalaista tuloa.

En tiedä onko kukaan työnantaja käyttänyt "ylisuurta" kmrahaa lisäpalkan ujuttamiseen alaiselleen. Johto- ja bonusportaillahan lienee vapaa autoetu, eli siellähän ei kmrahaa maksella.

Haltik-virastossa oli sopimus että matkatöitä varten sai vuokrata auton. Tällöin työntekijä varasi vuokraamosta auton, haki sen ja matkan päätyttyä palautti sen takaisin. Auton hakemiseen ja palauttamiseen ja tavaroiden (työkalujen yms) pakkaamiseen kului tietenkin virka-aikaa. Haltik virasto on on myös hankkinut virastoihin suuren määrän autoja. Kätevää, ja työntekijän käytössä on hyvin huollettu ja turvallinen auto.

Kilometrikorvauksesta nyt esitetyssä laskukiistassa on myös sanottu että Suomessa on kattava julkinen liikenne, mm. kotimainen lentoyhtiö lentää, ja VR kuljettaa täsmällisesti ihmisiä... Sen toimivuuden estää että työnsuorituskohteet vain harvoin ovat esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä.


Näen taustalla EK ryn halun kiristää palkkakuluja, yksinkertaisesti ja siististi.

Jos oman auton käyttö todella on "tuottoisaa" niin jokainen työnantajahan hankkisi autoja ja saisi näin tämän km-rahan tuoton itselleen?




Tässä (ja tulevassa) taloustuiskeessa tämä kmrahametakka lähenee mielestäni jälkimätäkuun pikkuporinoita jolla saadaan se tosiasia peittoon että budjetista on tulossa roimasti alijäämäinen, eli velkaa velkaa ja velkaa lisää ja lisää. Kreikan, Espanjan jne pankeille hyväksi koetellulla mallilla?

Ja tästä ajatuksesta autojen hankkimisesta taas seuraisi kilpailulevottomuutta automarkkinoilla. Jos keskitetysti hankittaisiin ei-italialaisia autoja niin Monti tulisi taas ja haukkuisi Kataisen ja meidät Italia-vihamielisiksi? jne.

Pitäisikö perustaa autojen hankintataustaryhmä joka valvoisi että autoja hankittaisiin tasapuolisesti ketään sorsimatta? Erikseen julkisivulautakuntien mallin mukaan toinen porukka päättäisi hankittavien autojen värit ja korimallit?

Autovakuutukset arvottaisiin arvalla. Menoliemi kilpailutettaisiin mutta lähipoliittisista syistä sopimus pitäisi tehdä Teboilin kanssa?

Jo pelkästään näiden toimikuntien lisätyöllä työllisyys parantuisi ja Finnairin matkataseet kohentuisivat pilviin kun työryhmien jäsenet lentelisivät tutustumaan eri automalleihin eri puolilla maailmaa.

Kuluisihan se tuottavuusaika siinäkin näpräillessä.

Alla oleva auto on toimettomana pitänyt itsellään yhtä parkkipaikkaa Turussa jo vuoden verran. Viime vuonna siitä lurahti bensat kadulle ja palokunta kävi imeyttämässä sitä asfaltilta. Tämäkin auto voisi olla elinkeinoelämää tuottavassa toimessaan eikä haista vanhalle bensalle asuntoyhtiön ikkunoiden alla kadulla?


Klikkaa kuvaa hiirukalla niin auto suurenee!

Miettii Tikkis Turusta


Monday, July 2, 2012

Sähköttäjä Salminen Sotkamosta

Kävimme kesäkuussa Sotkamossa tapaamassa sähköttäjä Tapani Salmista Sotkamossa.

Hänen kirjoituksiaan STRY.fi Foorumit-sivuilla kohdassa Historian havinaa ovat jo monet seurailleet.


Kts:
https://www.stry.fi/sivut/index.php/foorumi

Saturday, June 16, 2012

Työvoimaa talteen reserviin

Kuuntelin jokin aika sitten kun Ruka-Hiihtäjä Vanhanen oli PM, miten hän todisti että valtionhallinnon työpaikkoja pitää karsia, jotta "yksityiselle sektorille riittää työvoimaa"...

Onko Nokia yksityinen? Ainakin se on kähminyt niin paljon erilaisia valtion tukia ym. kannustusrahoja että niiden perusteella Nokiaa voitaisi pitää jo osittain valtion laitoksena ?-(

Näissä julkisen sektorin ulkoistus ym-villityksien yhteydessä taannoinen VM Jyrki-Fantastinen tokaisi että ulkoistettuja töitä tehdyille voisi suoraan antaa potkut.

Vuotikohan tämä kanta aikoinaan muuten Rovaniemeltä. Joku arkistohai löytänee?

Nyt ollaan tässä; jokohan yksityiselle sektorille on tarpeeksi reserviä, vai pitääkö sitä värvätä vähän vielä lisää esim. Intiasta. Espanjalaisiakin tänne jo tulee työnhakuun. Puhumatta Romanian kansalaisista jotka tosin tulevat vaan turisteiksi. Niinkö se oli.

Pitäisi tietenkin olla sopuisa ja nöyrä ja kannustaa maamme johtajia kaikkiin taloudellisiin koiruuksiin. Tai pikemminkin siis olla nöyrästi hissukseen?

Ja katin villat? Jos kissa on vihainen niin se osaa kakkia isäntänsä tohveleihin vetelän terveisen.

Olisiko jo aikaa sitten pitänyt nostaa isompaa meteliä. Mutta jos nostaa niin korkein oikeus tuomitsee, tai jos menee lakkoon niin saa raastuvasta vajaan parin millin sakkouhkaukset.

Ja jos on hiljaa ja tekee työnsä niin saa potkut.

Historiassako ei ole mitään toimintamallia?

Tarkoitan tietenkin suuriruhtinaskunnan aikaista liikettä olla kansalaistottelematon; voisimme vaikka avata oven rappukäytävään ja kuiskata että Makarofvi, tule jo apuun!

Mutta ei ilta-11 ja aamu-7 välillä että naapuri ei häiriinny eikä soita poliisia.

Onko meillä heti enää yhtään poliisiakaan, muuten?



Miettii Tikkis


Sunday, June 10, 2012

Upporikas Suomi Oy/pa

Suomi sitoutunee 1.8miljardin avustukseen Espanjalle.

Kreikan oppima mallihan on että Kreikka ei aio saamiaan "lainoja" takaisin maksaa.

Eihän heitä voi siihen pakottaakaan.

Suomen julkinen talous on kertoman mukaan mukaan viemässä maatamme perikatoon. Pitää säästää valtion toiminteista; ne pitää antaa ulkomaisille pääomasijoittajille?

Bilderbergiläisten oppien mukaanko maahamme saadaan siten ulkomaista pääomaa?

Juupa juu.

Nyt on vuorossa valtion ICT-palvelut. Niillehän on ottajia. Kotimaiset duunarit ulkoistetaan ties minne; bonusvetoisten pääomien ison jalan kuiva mustelma perseessä ei lohduta.


Haltik tehtiin liian pieneksi alunpitäen? Tai liian suureksi. Sen ylisuuret päällikkövirat näivettänevät tuottavuutta? Missä muussa pienessä virastossa on niin monta päällikköä ja esimiestä?

Mutta nyt odotellaan kuka saa Haltikin tuottavimmat osat rahastettavakseen.

Toivottavasti isänmaamme hallitus ei kokonaan hylkää omiamme.

Ratkaisua / ratkaisuja kähmitään taustajoukoissa, vaikka varsinainen näivetyspäätös lienee jo tehty.

Hyvää kotimaista kesää; hyttyset meille ovat ainakin uskollisia?


Tikkis

Thursday, May 31, 2012

Muistitietojen katoamisesta?


Radiosähköttäjäliiton arkistoista löytyi muutama unohtunut 25-juhlajulkaisu. Ilmestymisvuosi 1945. Haluaisiko joku ostaa kyseistä julkaisua, viimeiset ovat uhanalaisina päätymässä Italialaisen matkustajalaivan perinnettä jatkamaan ?-(

Jäsenmatrikkelia 1920 - 1960 on suurempi määrä päätymässä "lopulliseen lajitteluun"; ongelmana harmaat muovikannet. Ei siis paperinkeräykseen.

Suomessa ei suosita museoita eikä siis vanhojen asioiden tallentelua saati muistelua. (Lähde Valtion säästötavoitteet Museovirastolle.)


Allaoleva silminnäkijän, tai korvinkuunnelleen, todistus haluttaneen joissakin piireissä varmaankin myös haudata unohduksen merien syvänteisiin.



Radiosähköttäjäliiton talteen kasatut paperit pitänee suojaväistää pois. Liittomme omistaman huoneiston ullakko pitää tyhjätä koska sinne ollaan suunniteltu ullakkoasuntoja. Olemme alkaneet varovaisen alkusiivouksen; muutama jätesäkillinen turhaa paperia on jo lajiteltu jätesäiliöihin...