Saturday, November 14, 2015

Onko hallitus joutunut ottamaan EK ryn roolin?


Kolmen ässän työmarkkina-avaus oli nimeltään yhteiskuntasopimus.

Siinä kolme ässää oli etukäteen sipinyt, eikun sopinut että mitä palkkaväelle tehdään.

Sitä laajalti kutsuttiin "sopimukseksi" vaikka kyseessä oli sanelu ja suoranainen kiristys.

Monet ovat vieläkin sitä mieltä että "neuvotteluissa" osapuolet eivät edenneet. Milläs etenet kun EK ryltä ei tiettävästi koko aikana tullut edes sikarilaatikon kanteen piirreltyjä hymiöitä pöytiin?


Nyt kolme ässää jatkaa valitsemallaan tiellä. Palkkataso määrätään tästä eteenpäin hallituksen kabineteissa?

Mitä virkaa jää esim. EK rylle? Yksityiset osinkoja haalivat yritykset voisivat hyvinkin säästää EK ry jäsenmaksujen osalta, jotta bonuksiin ja jatkuvasti paisuviin osinkoihin irtoaisi lisää rahaa. Runsaasti sitä on jo monen vuoden aikana toki muutenkin riittänyt. Isojen yritysten tulostasossa ei ole ollut ongelmaa. Etelärannan vanhenevaan toimitaloon voisi majoittaa töitä hakemaan tulleita pakolaisia?

Mutta onko missään sitten ongelmaa?

Onko valtio itse elänyt yli raamiensa, antanut liikaa holtitonta tukea eri suuntiin, miljarditolkulla? Ja pohjattomaan valtion kassaan löytyikin lopulta pohja?

Miksi tähän on tultu?

Kolmen ässän valtakirja on kiistaton, äänestäjät ovat heidät eduskuntaan valinneet ja eduskunta heistä kolme ässää maata johtamaan valinnut.

Silleen ajatellen maassa pitäisi vallita tyytyväisyys, eikä esim. tänään Pariisin tapaisia mielenilmaisuja pitäisi meillä olla?


Onkohan äänestäjiltä todella kysytty oikeita kysymyksiä. Tai äänestäjät edes kyselleet mitään.
Saavat mitä äänestivät. ?


Rehellinen suomalainen kun jotain lupaa niin, niin, niin?

Eduskunnassa pitää perustuslain hengen mukaan istua rehtejä ja vastuullisia lupaustenantajia?
Onko niin? Vai koskiko se vain ministereitä, entäs pressaa. Pressaa jolta kansa karsi kaiken vallan, jäljelle jätettiin asumisoikeus ja esimerkiki oikeus tilata kukkia. ?-(

Kansahan on aina ollut kaukaa viisasta, onhan.

Perustuslaki on muutenkin saanut kolhuja, eli oliko sekin aikanaan vain määräaikainen paperi?

Ja rikkaiden veronkierrot ovat täysin laadittujen lakien mukaisia, eli lainkuuliainen kansahän täällä asuu.


Näitä tulin miettineeksi Pariisin henkeä sulatellessani,


Turussa 14.11.2015


Tikkis


Ps. Olen Seteli ryn puheenjohtaja.


No comments: