Monday, November 1, 2010

ST / Seteli ryn kotisivut kehitteillä


Hiljaiselosta ei voi vetää johtopäätöstä että kotisivumme olisivat unohtuneessa tilassa. Parhaillaan on käynnissä sivujemme kolmas uudistus. Toinenhan oli hienovarainen siistiminen alkuperäisestä, jonne oli aikojen bittivyöryssä jäänyt melko suttaisia ja hätäisesti hutaistuja värilaiskiä. Asiaakin oli mutta se hukkui värien leiskuntaan.

Odotellessa tämä radiohattu-ukkeli on kuulolla. Ideoita voi postittaa:

seteliry@wippies.com

1.11.2010

Monday, March 8, 2010

VES sopimukset neuvoteltu 2010

Neuvottelu-uutinen (7.3.): Valtion neuvottelukierroksella torjuttiin heikennykset - neuvottelutulos

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palolan mielestä valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelujen lopputulosta voidaan pitää tyydyttävänä.

Neuvottelutuloksen mukainen sopimuskausi on 1.3.2010-29.2.2012. Yleiskorotus maksetaan tänä vuonna 1.3. ja se on suuruudeltaan 0,55 prosenttia. Virastokohtainen paikallisesti sovittava ja toteutettava erä maksetaan 1.9. ja se on suuruudeltaan 0,43 prosenttia. Sopimuskorotukset yhteensä ovat vuonna 2010 noin 0,98 prosenttia.

Vuoden 2011 korotuksista neuvotellaan tammikuun 2011 loppuun mennessä. Mikäli yhteisymmärrystä ei saavuteta, niin sopimus on irtisanottavissa päättymään 28.2.2011.

Neuvottelujen lähtökohta ei ollut hyvä. Työnantaja esitti pitkää sopimusta ilman palkankorotuksia ensimmäisenä vuonna ja lisäksi neuvottelupöytään tuotiin palvelussuhteen ehtoihin kohdistuvia heikennyksiä.

- Käytännössä tämä olisi tarkoittanut, että ostovoiman kehitys olisi ollut miinusmerkkinen. Pystyimme torjumaan työnantajapuolen heikennysesitykset kuten vastikkeettoman luopumisen lomarahoista.

Neuvottelukierroksen tärkeimmäksi kysymykseksi palkankorotusten ohella Pardia - valtion suurimpana henkilöstöjärjestönä - nosti henkilöstön aseman turvaamisen valtionhallinnon muutostilanteissa.
Valtionhallintoa on viime vuosina järjestelty uudelleen ennennäkemättömällä vauhdilla eikä Palola usko, että uudistukset jäävät näihin jo toteutettuihin, vaan niitä on jatkossakin.

- Tästä syystä henkilöstön aseman turvaamisessa oli päästävä selvästi eteenpäin. Mielestäni onnistuimme tässä tavoitteessa.

Sopimukseen sisältyy lainsäädännön muutoshanke, jonka tehtävänä on laatia tarvittavat säädökset virkamiesten oikeusaseman turvaamiseksi liikkeenluovutustilanteessa ja muissa muutostilanteissa. Lisäksi muutosturvan parantamiseksi sovittiin palkkausjärjestelmien soveltamisen jatkaminen eräin edellytyksin ja palkkaturva virastofuusioissa ja muissa vastaavissa muutostilanteissa.

Virastoerää suunnataan niin, että sillä korjataan miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa ja edistetään palkkakilpailukykyä sekä palveluksessa pysyttämistä.

Työaikoja monipuolistetaan sopimalla mahdollisuudesta ottaa käyttöön tämän sopimuskauden kokeiluna kolme uutta työaikamuotoa: pidennetty työaika, yksilöllinen työaika ja tiivistetty työaika. Nämä työaikajärjestelyt ovat vapaaehtoisia ja niiden käyttöönotto edellyttää sopimista työnantajan ja työntekijän välillä.

Luottamusmiesten asemaa koskevia sopimusmääräyksiä kehitettiin muun muassa lisäämällä luottamusmiehen ja työnantajan välisen yhteistyön toimivuutta ja luottamusmiehen koulutusmahdollisuuksia. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioita korotettiin.

Lisäksi sopimuskaudelle asetettiin useita työryhmiä.

Pardian hallitus käsittelee neuvottelutulosta kokouksessaan 9.3. Sopimuksen allekirjoituspäiväksi on sovittu perjantai 26.3. klo 09.00.


Valtion keskustason virka- ja työehtosopimuksen solmivat valtion pääsopijajärjestöt (Palkansaajajärjestö Pardia, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO) sekä Valtion työmarkkinalaitos. Valtion sopimusratkaisu koskee noin 88 000 virkavirkamiestä ja työntekijää, jotka työskentelevät puolustusvoimissa, poliisihallinnossa, verohallinnossa, ministeriöissä ja muissa valtion virastoissa ja laitoksissa.

Palkansaajajärjestö Pardiaan on järjestäytynyt valtaosa valtion palveluksessa olevasta henkilöstöstä. Pardian kokonaisjäsenmäärä on 60 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä merkittävä osa yliopistoissa, liikelaitoksissa ja yrityksissä. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.
Lisätietoja: Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola, gsm 040 509 6030.

Monday, March 1, 2010

ST ry Pardian täysjäseneksi

Ylimääräisessä hallituksen kokouksessa ST ry päätti siirtyä Pardia ryn täysjäseneksi, eli emme enää 1.4.2010 jälkeen ole enää tähtiliitto vaan jäsen.

Jäsenmaksu tietenkin nousee mutta vastapainoksi saamme yhteisiä palveluja niin että jatkossa nousu ei kuitenkaan ole merkittävä.

Tämän jäsenyysluokan nostoon oli pakottavin syy eräät Sampopankin aikoinaan tekemät järjestelyt jotka nyt laukesivat niin murskaavina päällemme että käytännössä ei hallitukselle jäänyt paljoakaan vaihtoehtoja.

Pardian osaltaan neuvottelemilla Haltik-UPJ ratkaisuilla ei huhuista huolimatta ole jäsenyyden muutokseen osaa, sattuipa sekin ratkaisu ST ry jäsenille ikävähkö ratkaisu samaan aikaan.

Tiedotamme jäsenillemme lisää Pardian jäsenyydestämme.

j.t.

Monday, February 15, 2010

Jamie Oliver: Huono ruoka lyhentää elinaikaasi!

ST ry: Huono palkka lihottaa yksipuolisesti pääomasijoittajia!

Väliaikainfoa:

Valtiolla on eväspöytä vielä julkistamatta.

Pidetään korvat kuulolla.

Tilanne siis 15.2.2010

Thursday, January 21, 2010

Ulkoistuksesta kumppanille lisätuloja?

Alla lainattu uutinen netistä:

Tietokoneen korjaajaa epäillään pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) yksityisen valokuvan kopioimisesta virkasähköpostista. Kuvassa pääministeri viettää aikaansa kansanedustaja Merikukka Forsiuksen (kok.) kanssa yksityisasunnossa vuonna 2007.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan Timo Härkösen mukaan huoltomies kävi korjaamassa Vanhasen sähköpostia pääministerin virkahuoneessa 2007. Kähvellys tuli ilmi, kun kuvaa yritettiin kaupitella lehdille viime syksynä.

Koneita huollettaessa on siitä asti ollut mukana valtioneuvoston kanslian edustaja.

Härkönen vakuuttaa, ettei virkasähköpostissa käsitellä valtionsalaisuuksia.

Korjaajaa epäillään törkeästä viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Tutkintapyynnön teki valtioneuvoston kanslia.

- Ei hän (Vanhanen) tosiaan iloisella mielellä tästä ole, Härkönen sanoo.

Kuvaa kaupiteltiin ainakin 7 päivää -lehdelle, joka kertoi rikostutkinnasta.

Vanhasen ja Forsiuksen suhteen laatu herätti keskustelua aikanaan. Asia kytkeytyi vaalirahakohuun, kun Vanhanen myönsi kesällä 2008, että hän suositteli Kehittyvien maakuntien Suomelle Forsiuksen tukemista.


STT


Setelin suljetussa vuodatus.net - blogissa asian johdosta lisäys 22.1.2010.
Linkki oikealla, salasanan saat liitosta.