Seteli ry oli kutsuttuna mukana alustavassa SAK-STTK-ym keskusliiton yhdistämispalaverissa Katajanokalla 16.1.2015.
Katajanokan henki oli yhteinen ja paikalla olleena vakuutuin että nyt siitä tulee jotain.
Aikaisemminhan on samantapaisia ajatuksia liikkunut, mutta eri syistä johtuen yhdistyminen ei aikaisemmin sen pitemmälle ole edennyt.
Seteli piti asiasta hallituksensa kokouksen jossa asiaa positiivisellä mielellä käsiteltiin.
Todettiin taustalla olevan niin runsaasti vahvoja ammattiliittoja että Setelin lusikkaa siinä sopassa tarvittane.
Koko ajan on vakuutettu että mukaan pääsee sitten kun jotain alkaa valmistua, eli on jotain mihin liittyä.
Selvitysvaiheessa käytävä selvittely on etupäässä teknistä analyysiä tulevine sääntöineen yms.
Seteli ry on erittäin kiinnostunut tulevasta keskusliitosta ja suhtautuu siihen lämmöllä.
Setelin suurin jäsenliitto ST ry on Pardian jäsenliittona erikseen ilmoittanut positiivisuutensa Pardian sisällä.
Uuteen liittoon on ilmoitettu tervetulleiksi kaikki liitot, mihinkään keskusliittoon kuuluminen ei ole ainakaan etukäteen kerrottuna este. Seteli on STTK:n jäsen.
Seteli uskoo että perinteisiä tasapuolisuussääntöjä tullaan noudattamaan ja seuraa luottavaisena tilanteen kehittymistä.
Puoluepoliittisesti uusi keskusliitto tulee olemaan puolueeton.
Turussa 12.2.2015
Juhani Tikkanen
Seteli ry pj
email seteli@seteli.fi
Thursday, February 12, 2015
Sunday, February 8, 2015
Turun Sanomat huolissan liittojen jäsenmääristä
Ilmeisesti lehden luvut pitävät paikkaansa, ainakin suurinpiirtein.
Pardiaan ei esimerkiksi voi suoraan liittyä vaan Pardian muodostaa siihen liityneet järjestöt, ja niistäkin jotkut vain valtion palveluksessa olevien osalta. Aikoinaan Pardiassa oli 160.000 jäsentä, nyt ei enää. Johtuen siitä että valtiovallan ponnistuksin on valtion julkisia virkoja lakkautettu kovalla kädellä. :-(
Tekstiä lukiessa tuli mieleeni että myös EK ryn jäseniltä on ihmisiä potkittu pihalle kuusinumeroinen luku. Eli onko EK ry:llä enää oikeata valtakirjaa ajaa kuihtuneiden jäsenyritystensä asioita?
Klikkaa kuvaa niin se on paremmin luettavissa.
Subscribe to:
Posts (Atom)