Friday, September 21, 2012

Valtion it, (mutta ei kuntien?)

Suurimmat säästöthän tulisivat kuntien IT - puolelta?

Tämä uutinen on leikattu MTV 3 - sivuilta 21.9.2012:


Valtiolle oma it-yhtiö

Valtio on perustamassa eri toimialojen it-palvelut kokoavan osakeyhtiön.

Tietoviikko-lehden mukaan uusi yhtiö ei tavoittelisi voittoa, ja sen menot katettaisiin laskuttamalla valtion organisaatioita käytetyistä palveluista.

Uuden yhtiön perustaminen on lehden mukana tulossa lähiaikoina talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyyn.

Yhtiön palvelukseen siirtyisi valtionhallinnon virastoista ja nykyisistä palvelukeskuksista arviolta 800-1000 työntekijää, laitteet sekä tietoliikenneyhteydet.

Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta pitää Tietoviikon mukaan huolestuttavana, että yritykset käyttävät valtionhallinnossa yhtiöittämisen myötä välillisesti veronmaksajien rahoja hankintoihin, joiden toteutus ei ole kaikilta osin julkista.

(MTV3 - STT)


ST ryn ja Seteli ryn kanta olisi että osakeyhtiön sijasta tehtäisiin valtion virasto.

Asiasta lisää kun saamme tarkempaa tietoa.

Epäilemme myös osakeyhtiötä vain välivaiheeksi. Kun osakeyhtiöstä maan tavan mukaan tullaan karsimaan "joutavat rönsyt" ja saatu sille (ilman vastiketta?) siirretty kiinteä omaisuus tuottamaan niin valtio pohjattomassa rahan tarpeessaan voisi myydä osakeyhtiönsä kansainvälisille pääomamarkkinoille. Näin esim. poliisin tietokannat olisivat ulkomaisten pääomien hanskoissa?? Ja viranomaisten tietoliikenneyhteydet.

Mikä hinku meillä on työntää kansalliset ydintoimenteemme ulos?

Kyseessä on mielestämme maan taloudelle pieni asia että mietimme koko valtion alan IT-stä enää saatavia säästöjä, etenkin jos niitä verrataan esimerkiksi kunta-alan terveydenhoidon mammuttirahoihin?

Nämä mietteet pohjaksi lopullista ratkaisua ja tuomiota odotellessa.




j.t.

1 comment:

Juhani Tikkanen said...

Valtion ICT OY olisi perusteltu sitä taustaa vasten että Suomenkin Kreikalle myöntämät takaukset erääntynevät pikkuhiljaa hallitsemattomasti maksuun.

??

Siinä tilanteessa valtion pitää pystyä muuttamaan rahaksi omaisuuttaan.

Valtion ICT siihen liittyvine tietoverkkoineen voisi hyvinkin kelvata jollekin ulkomaiselle pääomalla?

Siitäkö pohjimmiltaan onkin taas kyse.