Tuesday, April 15, 2008

Tietoviikon juttu Haltikista / Tuija Kuusistosta

Tuija Kuusisto johtaa hallinnon tietotekniikkaa

[Annika Korpimies 1.4.2008, 09:31]


Poliisin tietohallintokeskuksen tilalle perustettiin maaliskuun alussa koko sisäasiainhallintoa palveleva Hallinnon tietotekniikkakeskus (Haltik). Keskuksen johtaja *Tuija Kuusisto* pakkasi muuttokuorman ja lähti perheensä kanssa innoissaan pohjoiseen. Haltikiin siirtyi henkilöstöä Poliisin tietohallintokeskuksesta sekä muualta sisäasiainministeriön hallinnonalalta. Nyt on käynnissä henkilöstön ja yksiköiden tarkempi organisointi.

"Haltik työllistää nyt 284 henkilöä. Meidän pääpaikkamme on Rovaniemi, mutta toimimme kaikkiaan 45 paikkakunnalla ja 78 eri osoitteessa", Kuusisto kertoo.

Valtaosa tietotekniikkakeskuksen toimipaikoista on yhden lähitukihenkilön toimipisteitä. Jatkossa toimipisteiden määrää aiotaan karsia.Rovaniemelläkin keskus toimii neljässä eri osoitteessa, sillä kaupungista ei ole löytynyt tarpeeksi isoja toimitiloja.

Kun Poliisin tietohallintokeskus siirrettiin vuosien 2002-2005 aikana Vantaalta Rovaniemelle, vain viisi keskuksen 54 asiantuntijasta siirtyi pohjoiseen, ja toimialaa tuntevista työntekijöistä oli pulaa.

Kuusiston mukaan Haltikilla ei ole ollut ongelmia pätevien työntekijöiden palkkaamisessa. Pakkosiirtoja ei ole tehty vaan Rovaniemelle on muutettu vapaaehtoisesti.

"Muutto takaisin kotiseudulle kiinnostaa monia. Esimerkiksi viiteen yksikönjohtajan virkaamme haki noin 80 eri henkilöä. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Lapin yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa", Kuusisto selvittää.

*Jatkuva päivystys *

Haltik tuottaa turvaklusterin it-palveluita palvelusopimusten perusteella. Sen asiakkaita ovat poliisi, pelastuslaitos, Maahanmuuttovirasto ja rajavartiolaitos. Se vastaa myös tullin, Väestörekisterikeskuksen sekä Virve-viranomaisverkon operaattorina toimivan Suomen Erillisverkkojen tietotekniikasta.

"Haltikin toimintakenttä on mielenkiintoinen. Tässä on kyseessä Suomen sisäinen turvallisuus. Meidän pitää olla jatkuvassa operatiivisessa valmiudessa. Johtajatkin ovat sopineet keskenään päivystysvuoroista", Kuusisto kertoo.

Tietotekniikkakeskuksen perustamisella haetaan kustannustehokkuutta ja selväpiirteisempää tuotantoa.

"Nyt voimme ottaa yhtenäiset, itil 3 -mallin mukaiset prosessit käyttöön koko sisäasiainministeriön hallinnonalalla. Meillä on tarkat tuottavuustavoitteet ja tehokkuusvaatimukset", Kuusisto muistuttaa.

Haltikin budjetti on tiukka ja henkilöstöresurssit rajallisia.

"Aloitamme toimintamme kehysrahoituksen turvin. Vuoteen 2011 mennessä siirrymme nettobudjetointiin, jolloin asiakkaiden palvelusopimuksilla katetaan toiminnan kustannukset. Osaamista pitää kehittää jatkuvasti."

*Pohjoisen kutsu *

Tuija Kuusisto toimi aiemmin puolustusministeriön tietohallintojohtajana. Sitä ennen 44-vuotias tekniikan tohtori on ehtinyt työskennellä myös Puolustusvoimien tietohallintopäällikkönä, Tampereen teknillisen yliopiston professorina, Oraclella ja Nokialla.

Muutto Rovaniemelle ei arveluttanut Kuusiston perhettä, vaan aviomies ja 8-vuotias poika lähtivät innolla mukaan pohjoiseen.

"Rovaniemi ei ollut meille kovinkaan tuttu paikka entuudestaan. Kyllä tämä tuntuu vireältä pikkukaupungilta ja etelän onnettoman talven jälkeen tuntuu mukavalta, että täällä voi vieläkin hiihtää ja lasketella."

Kuusistot ostivat omakotitalon kaupungin keskustasta ja aikovat viettää lomat ja viikonloput tutustumalla pohjoisen luontoon ensin lähiympäristössä ja myöhemmin myös naapurimaiden puolella.

"Kyllä tänne menolippu tuli hankittua", Kuusisto myöntää tyytyväisenä.

1 comment:

Anonymous said...

Niin vaan tuli tällekin lorulle nolo loppu.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194730667137/artikkeli/lk+haltikin+johtajalle+potkut+-+taustalla+tyohyvinvointiongelmia.html