Tuesday, March 8, 2011

Nk. Kestävyysvajeen yksi osatyö esitelty

Työurat pidemmeksi mietintö on julkaistu:


http://www.vnk.fi/julkaisukansio/2011/j04-tyourat-pidemmiksi/PDF/fi.pdf


Pidetään täällä jonkin aikaa tallessa; keskustelu jatkuu!

1 comment:

Seteli ry said...

Talouselämä lehdestä osalainaus tänne:

Olli Ainola:
Työuraryhmä väläyttää orpojen ja leskien eläkkeiden lakkauttamista

Työuraryhmä on nostamassa eläkepoliittiselle leikkauspöydälle rajuja ja aiemmin kavahdettuja keinoja. Luottamuksellisessa raportissa otetaan esiin muun muassa perhe-eläkkeen lakkauttaminen nuorimmilta ikäpolvilta sekä heikennyksiä eläkeindekseihin.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämä työuraryhmä on tutkinut kaikkiaan 38 suomalaisten eläkkeisiin vaikuttavaa uudistusvaihtoehtoa. Niistä neljä liittyy eläkeikään, yhdeksän karttumiin, kaksi työttömyysputkeen, kolme työkyvyttömyyteen, kaksi ikäluokkakohtaisiin pääoma-arvokertoimiin, kaksi elinaikakertoimeen, yksi perhe-eläkkeeseen, kaksi osa-aikaeläkkeeseen, viisi rahoitukseen, kuusi indekseihin sekä kaksi näiden vaihtoehtojen yhdistelmiin.
..
Loppuraportti ei ota kantaa eri uudistusvaihtoehtoihin eikä tee niistä suosituksia. Työryhmän laatima vaihtoehtoluettelo kuitenkin kielii, että edessä on väistämättä isoja muutoksia eläkkeiden karttumiseen, niiden tasoon, rahoitukseen ja todennäköisesti myös eläkeikiin.

”Työryhmä toivoo, että esitettyjä laskentavaihtoehtoja voidaan hyödyntää, kun määritetään työeläkeuudistuksen suuntaviivoja”, loppuraportissa todetaan.
...
Rankempi paketti on nimeltään ”Yhdistelmävaihtoehto 1”. Siinä nostettaisiin alin eläkeikäraja nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen, poistettaisiin työttömyysputki ja osa-aikaeläke, alennettaisiin eläkkeiden karttumisprosentteja ja leikattaisiin työkyvyttömyyseläkkeen niin kutsuttua tulevan ajan karttumaa nykyisestä 1,5 prosentista 1,2 prosenttiin.

Lisäksi kokonaan lakkautettaisiin perhe-eläkeoikeus vuonna 1992 jälkeen syntyneiltä. Tähän ikäpolveen kuuluvat ne kansalaiset, joilla ei ole huhtikuun vaaleissa äänioikeutta. Perhe-eläkettä maksetaan esimerkiksi orvoille ja leskille muun muassa perheen pääasiallisen huoltajan kuoleman jälkeen.
..

SAK:ta työuraryhmässä edustava apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo Talouselämälle, että ryhmä selvitti säntillisesti kaikki vaihtoehdot, joita eri osapuolet esittivät. Kallinen vahvistaa, että ryhmä tutki myös perhe-eläkkeiden lopettamisen mutta ei palkansaajajärjestöjen aloitteesta.

”Varmaan ehdotus tuli valtiovarainministeriöstä tai työnantajilta, en nyt tarkkaan muista”, Kallinen sanoo.
--
Eläkeindekseistä työryhmä on laskenut kaksi erilaista yhdistelmävaihtoehtoa.

”IN 3"–nimisessä vaihtoehdossa maksussa olevien työeläkkeiden korotusautomaattia laimennettaisiin nykyisestä niin, että indeksitarkistukset tehtäisiin 2016 alkaen pelkästään kuluttajahintaindeksin eli inflaatiomuutoksen perusteella; nykymallissa korotuksessa on 20 prosentin painolla myös ansiotason nousu.
..

”IN 6”–nimisessä vaihtoehdossa taas molemmat – sekä palkkakerroin että työeläkeindeksi – saisivat 50 prosentin painon inflaatiosta ja 50 prosentin painon ansiokehityksestä. Malli parantaisi nykyisin maksussa olevia eläkkeitä ja vastaisi eläkeläisjärjestöjen toiveita. Ratkaisu olisi kallis ja se leikkaisi tulevien eläkeläisten eläkkeitä, minkä palkansaajajärjestöt todennäköisesti torjuvat.
Eripuraa kestävyysvajeesta


Avuksi tarvitaan sen vuoksi myös reipasta talouskasvua ja monenlaisia parannuksia työelämään. Kaikkein kipeimmin pitäisi vähentää alkavia työkyvyttömyyseläkkeitä.
Aiheesta aiemmin

Työuraryhmä pitää eläkkeellesiirtymisiän nostamistavoitetta ”kunnianhimoisena” mutta ei esitä sen muuttamista. Työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen eläkkeiden tasoa ja rahoituksen kestävyyttä kuvaavista asioista. Palkansaajajärjestöt eivät tunnustaneet valtiovarainministeriön vajelaskelmaa talouden 10 miljardin euron kestävyysongelmasta.

Seuraavaksi asia siirtyy työmarkkinakeskusjärjestöjen hoteisiin. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, järjestöt kiikuttavat hopealautasella eläkepolitiikan päälinjaukset vaalien jälkeen aloittavalle uudelle maan hallitukselle.